Humakin opinnäytetyön tavoite on kehittää tilaajan toimintaa. Tutkimusmenetelmien sijasta on osuvampaa puhua tutkimuksellisen kehittämistyön menetelmistä. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset yhteisölliset ideointimenetelmät, aivoriihet, prosessianalyysit, vertaisarvioinnit ja tulevaisuusverstaat. Näihin tutustuminen kannattaa aloittaa esimerkiksi Katri Ojasalon ym. teoksesta Kehittämistyön menetelmät (2009 tai 2015). Keskeistä menetelmien käytössä on niiden sovetuvuus kyseiseen kehittämistarpeeseen ja se, että niitä käytettäessä noudatetaan tutkimuksellisia periaatteita: systemaattisuutta, objektiivisuutta, eettisyyttä, läpinäkyvyyttä, kriittisyyttä ja analyyttisyyttä. Menetelmäkysymyksiä käsitellään Kehittämistoiminnan opintojen yhteydessä.
Kehittämistyön menetelmille on ominaista, että monia eri menetelmiä yhdistellään päämäärän saavuttamiseksi. Opinnäytetyön tekijä voi esimerkiksi aloittaa kehittämistyönsä ryhmähaastattelulla, jonka avulla tunnistetaan kehittämistarve. Tämän jälkeen voidaan yhteisöllisesti ideoida aivoriihen avulla erilaisia ratkaisumalleja. Vertailukehittämisen (benchmarking) avulla voidaan etsiä hyviä käytäntöjä kotimaasta ja ulkomailta. Kehittämistyön konkreettisen suorittamisen jälkeen voidaan kerätä palautetta esimerkiksi sähköpostikyselyllä.
Yksi tapa kehittää toimintaa on kokeileminen. Kokeilemisen kohteena ovat ne asiat (esim. prosessit, tuotteet, palvelut), joiden toimivuus ei selviä muuten kuin kokeilemalla. Kokeilla voidaan pienesti, mutta pienetkin kokeilut tähtäävät johonkin isompaan muutokseen. Kokeilut voivat olla hyvinkin rohkeita ja ne tuottavat tietoa epäonnistuessaankin. Tärkeää on, että kokeiluista kerätään huolellisesti ja systemaattisesti tietoa esimerkiksi osallistuvan havainnoinnin keinoin, aineistoa analysoidaan ja analyysistä saatu tieto vaikuttaa kehittämisehdotuksiin.
Kehittämistyötä tehdään yleensä yhdessä työyhteisön kanssa. Vaikka ideat ja ratkaisumallit olisikin kehitelty yhteisöllisesti, voi opiskelija hyödyntää niitä opinnäytetyössään. Kyky kehittää työtä ennakkoluulottomasti yhdessä toisten kanssa valmistaa opiskelijaa opintojen jälkeiseen tiimi- ja verkostotyöskentelyyn, jota työelämässä arvostetaan. Olennaista on kuitenkin se, että opinnäytetyön tekijä on tällaisissa yhteisöllisissä kehittämisprosesseissa itse keskeisessä roolissa (esimerkiksi kehittämisprosessin johtajana tai pääasiallisena vetäjänä) ja osoittaa opinnäytetyöllään kykenevänsä analysoimaan saatua aineistoa systemaattisesti ja objektiivisesti ja tulemaan sen kautta konkreettisiin lopputulemiin.
Kehittämistyössä tuotettuja havaintoja kutsutaan yleensä aineistoksi. Aineistosta voidaan käyttää myös nimitystä primääriaineisto. Tämä korostaa sitä, että aineisto on kerätty varta vasten tätä opinnäytetyötä varten ja sitä käytetään nyt ensimmäistä kertaa. Aineisto-sana esiintyy usein myös lähdeaineisto-sanan osana. Lähdeaineisto muodostuu aiemmasta tutkimuskirjallisuudeseta ja muusta tietoperustasta. Lähdeaineisto sekä itse kerätty aineisto ovat siis eri asioita: ensin mainittu pohjustaa tietoperustan ja jälkimmäistä analysoidaan. Nämä kaksi aineistoa opiskelija saattaa vuoropuheluun opinnäytetyön analyysi- ja johtopäätösosassa, sillä molemmilla on merkitystä opinnäytetyössä syntyvän uuden tiedon tuottamisessa ja sen jalostamisessa. Aineistoa ei laiteta opinnäytetyön liitteeksi, mutta sen keruussa käytetyt kyselylomakkeet ja haastattelurungot laitetaan.
Aineisto tulee dokumentoida huolellisesti, mutta usein opiskelijan tarmo kuluu haastatteluista tms. suoriutumiseen ja dokumentointi pyrkii unohtumaan. Haastattelut ja yhteisöllisin ideointimenetelmin hankittu aineisto on syytä tallentaa ja litteroida tavoitteen kannalta riittävällä tarkkuudella. Toimintakokeiluissa on usein välttämätöntä pitää opinnäytetyöpäiväkirjaa, koska muuten iso osa tärkeistä havainnoista yksinkertaisesti unohtuu.
Kehittämistyössä on erittäin tärkeää työn onnistumisen huolellinen arviointi ja jatkokehittämisen tarpeen tunnistaminen. Kehittämistyöhön liittyy pragmatistinen käsitys tiedosta: mitä paremmin jokin asia toimii, sitä lähempänä ollaan oikeaa tietoa. Työn toimivuuden arviointi unohtuu opiskelijoilta liian usein. Palautteen kerääminen työn tilaajalta ja muilta asianosaisilta on yksi keino arvioida onnistumista. Toinen on työn sovellusmahdollisuuksien tunnistaminen jossakin toisessa kohteessa. Joskus työn onnistumista voidaan arvioida ennalta määrätyillä objektiivisilla kriteereillä. Pääasia on, että kriittinen arviointi on syvällistä ja perusteltua eikä pohjaudu ainoastaan omaan ylimalkaiseen mielipiteen esittämiseen. Opinnäytetyön ohjaajan on myös syytä tähdentää, että arvioinnissa ei ole tarkoitus nostaa esille ainoastaan oman työnsä onnistumisia: epäonnistumisten huolellinen analyysi ja monitahoinen pohdinta onnistuneenkin työn kehittämistarpeista ovat tärkeä osa arviointia.
Aina kehittämistyössä ei tarvita monia menetelmiä ja aineistoja. Kehittämistyö voi joissakin tapauksissa perustua yhteen aineistoon, kuten haastatteluun tai kyselyyn. Tällöin aineiston analyysiltä tulee vaatia enemmän kuin jos haastattelua tai kyselyä käytetään esimerkiksi palautteen keräämistä varten. Vähimmäisvaatimus määrällisessä analyysissa voidaan asettaa ristiintaulukoinnin tasolle eli siihen, että aineistoa tarkastellaan eritellysti ja eri muuttujien välisiä suhteita tarkastellen. Pelkkä prosenttijakaumien luetteleminen riittää vain harvoin toiminnan kehittämiseen. Haastattelututkimuksen minimitaso voidaan asettaa siihen, että kerätty aineisto ryhmitellään mielekkäästi tai asiantuntijahaastatteluissa uutta faktatietoa etsitään systemaattisesti.
Opiskelijan yleisin aineistoon liittyvä kysymys opinnäytetyön ohjaajalle on, mistä tietää, että aineistoa on kerätty riittävästi. Laadullisia menetelmiä käytettäessä aineiston riittävyyttä arvioidaan usein aineiston kyllääntymisen eli saturaation käsitteen avulla. Usein kuitenkin resurssit loppuvat ennen saturaatiopistettä. Hyvä nyrkkisääntö on, että viisikin haastattelua voi olla hyvä määrä silloin, kun haastattelut ovat sisällöllisesti relevantteja ja ne ovat keskeinen kehittämistyön aineisto. Kyselyissä aineiston edustavuus on tärkeämpää kuin määrä. Jos kyselyaineisto kerätään Webropol-ohjelmalla, on hyvä varautua siihen, että keskimäärin vain 10–20 % vastaa kyselyyn. Siltä varalta, että aineiston kerääminen epäonnistuu, on hyvä olla varasuunnitelma.
Kaiken tyyppisten aineistojen analysoinnissa on muistettava, että päämääränä on viime kädessä toiminnan kehittäminen. Opinnäytetyö ei saa päättyä tulosten esittämiseen. Minimivaatimuksena voidaan pitää, että opinnäytetyön tekijä esittää tilaajalle suosituksia toiminnan kehittämiseksi. Monissa tapauksissa opiskelija pääsee esittämään työnsä tulokset ja kehittämisehdotukset tilaajalle tähän tarkoitukseen varatussa palaverissa ja kertomaan tästä opinnäytetyössään. Parhaassa tapauksessa tekijä pääsee soveltamaan opinnäytetyönsä tuloksia palkattuna työntekijänä.