Humakin YAMK-opinnäytetyön ja tutkimuksellisen kehittämisen määrittely on kuvaavinta aloittaa siitä, mitä se ei ole. Humakin opinnäytetyö ei ole tieteellinen tutkielma mutta ei myöskään kritiikitön arkisen kehittämistyön kuvaus eikä projektiraportti. Tieteellisen tutkimuksen perimmäinen tavoite on uuden teoreettisen tiedon tuottaminen. Arkisen kehittämisen tavoite puolestaan on käytännön ongelman ratkaisu. Tutkimuksellisen kehittämisen tavoite taas on ratkaista todellisia, työelämästä kumpuavia ongelmia ja tuottaa ammattialalle uutta tietoa.
Tieteellisen tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojautuu pelkästään tutkimuskirjallisuuteen, mutta tutkimuksellinen kehittäminen voi hyödyntää myös työpaikoille kertynyttä tietoa. Tieteellinen tutkimus kirjoitetaan ensisijaisesti tiedeyhteisölle, mutta Humakin opinnäytetyö suunnataan omalle ammattialalle ja tilaajaorganisaatiolle.
Tieteellistä tutkimusta tehdään vakiintuneilla tutkimusmenetelmillä, kun taas tutkimuksellisessa kehittämistyössä voidaan hyödyntää mitä tahansa läpinäkyvää, huolellisesti dokumentoitua menetelmää, joka johtaa tavoitteiden saavuttamiseen. Yhdessä tieteellisessä tutkimuksessa käytetään yleensä vain yhtä menetelmää – poikkeuksena tästä ovat useita menetelmiä yhdistelevät, moninäkökulmaiset tutkimukset. Tutkimuksellisessa kehittämistyössä nojaudutaan harvoin vain yhteen menetelmään. Paljon tyypillisempää on hyödyntää eri menetelmiä kehittämistyön eri vaiheissa. Arkisessa kehittämisessä sen sijaan ei yleensä ole mitään erityistä menetelmää, vaan toimeen tartutaan näppituntumalla.
Tieteellinen tutkimus päättyy yleensä tutkimustulosten analysointiin ja pohdintaosuuteen. Tutkimustulosten soveltamista käytäntöön ei useinkaan sisällytetä itse tutkimukseen. Tutkimuksellinen kehittämistyö sen sijaan tuottaa aina jotakin, mikä sisältää käytännön parannuksia tai mahdollistaa uusia ratkaisuja. Tyypillisesti tuotos on uusi toimintatapa tai ‑malli, strategia, ohjekirja, palvelu tai tuote. Tuotoksen jalkauttaminen käytäntöön on tärkeä osa tutkimuksellista kehittämistyötä. Tuotos voi olla myös tutkimukseen perustuva suunnitelma, tiekartta tai joukko perusteltuja kehittämisehdotuksia. Tällöin varsinainen kehittäminen tosin jää opinnäytetyön jälkeiseen vaiheeseen.
Tutkimuksellisella kehittämisellä ja tieteellisellä tutkimuksella on myös paljon yhteisiä piirteitä. Tutkimuksellisuus tarkoittaa molemmissa järjestelmällisyyttä, analyyttisuutta ja kriittisyyttä: toisin sanoen pelkkä tutkimusmenetelmien hyödyntäminen ei vielä ole tutkimuksellisuutta. Opinnäytetyöntekijältä edellytetään tutkimuksellisen otteen säilyttämistä, vaikka itse kehittämisen tavoitteet olisivatkin hyvin käytännöllisiä.
Tutkimuksellinen kehittäminen muistuttaa tieteellistä tutkimusta myös siten, että molemmissa syntyy aina analysoitavaa tutkimusaineistoa. Kun opinnäytetyöntekijä esimerkiksi kirjoittaa muistiinpanoja osallistuvasta havainnoinnistaan, ne ovat tutkimusaineistoa, samoin kuin yhteisöllisten ideointipajojen tuotokset tai benchmarkkauksessa kerätyt haastattelu- ja havainnointiaineistot. Ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijalta odotetaan perehtymistä tutkimusaineistojen analyysimenetelmiin, jotta aineistot eivät jää alihyödynnetyiksi kehittämistyössä.
Tutkimuksellinen kehittäminen ei ole helpompaa tai vaikeampaa kuin tieteellinen tutkimus – molempia voidaan tehdä hyvin tai vähemmän hyvin. Tutkimuksellinen kehittäminen edellyttää kuitenkin erityisen paljon aloitteellisuutta, innovatiivisuutta, verkostoitumista ja rohkeuttakin. Vaikuttavaa tutkimuksellista kehittämistä ei voi juuri koskaan tehdä ”tutkijankammiossa”, vaan onnistuminen edellyttää laajaa vuorovaikutusta eri toimijoiden kanssa. Kunnianhimoinen tutkimuksellinen kehittäminen edellyttää myös paljon epävarmuuksien sietämistä, kykyä ottaa riskejä ja rohkeutta siirtyä turvallisesta ympäristöstä tuntemattomille alueille.
