Lähdeluettelosta lukija näkee nopeasti, millaiseen aineistoon työ perustuu. Jo sen avulla hän pystyy arvioimaan käytetyn tietoperustan monipuolisuutta ja tasoa. Lähdeluettelon tietojen avulla lukijan tulee pystyä löytämään käytetty lähde, varmistumaan sen olemassaolosta ylipäätään ja siitä, onko kirjoittaja tulkinnut sen sisältämää tietoa pätevästi. Lähdeluetteloista löytyy usein myös virikkeitä tutustua käsiteltyyn aihepiiriin laajemminkin.
Tekijän tai tekijöiden nimet löytää julkaisusta usein helpoiten nimiösivulta (kirjan ensimmäiset lehdet) ja/tai kannesta. Toimitettujen teosten osalta tekijät on merkitty sisällisluetteloon ja kirjan kannessa ja nimiösivulla lukee usein ainoastaan teoksen toimittajien nimet. Vinkki: myös kirjastojen tietokannoista, esimeriksi Finnasta, löytyy useimmiten kattavat tiedot teoksesta.
Verkkosivuilta tai uutisartikkeleista kirjoittajan nimi on tavallisesti jutun alussa tai lopussa. Joskus tekijän nimeä tarvitsee hieman etsiskellä. On myös lähdeaineistoa, jolla ei ole henkilötekijää. Silloin käytetään tekstin sisällön tuottaneen tahon (instituutio, hanke, jne) nimeä.
Nyrkkisääntö: Lähdeluetteloon merkitään kaikki ne lähteet, ja vain ne lähteet joihin on viitattu tekstissä (ei kuitenkaan toissijaisia lähteitä).
Lähdeluettelo sijoitetaan leipätekstin perään uudelle sivulle ja otsikoidaan sanalla LÄHTEET. Humakissa ei erotella lajityypeittäin esim. painettuja julkaisuja ja painamattomia, vaan kaikki tulevat samaan listaan. Poikkeuksena haastattelut, jotka laitetaan omaksi kokonaisuudekseen lähdeluettelon perään otsikolla HAASTATTELUT.
Nyrkkisääntö: Lähdeluettelossa olevan merkinnän ensimmäinen sana on AINA sama kuin tekstissä oleva lähdeviitemerkintä.
Lähdeluettelomerkintä alkaa JOKO tekijän sukunimellä TAI tekstin tuottaneen instituution TAI asiakirjan nimellä. Sukunimen jälkeen merkitään etunimi, jos se on tiedossa. Sen jälkeen tulee julkaisuvuosi ja teoksen otsikko. Tämän jälkeen tulee hieman erilaisia merkintöjä sen perusteella, minkä tyyppinen lähde on kyseessä. Katso alalehden "Erilaiset lähteet: esimerkkejä" alta lisätietoja eri aineistotyyppien merkitsemisestä.
Lähteen on löydyttävä lähdeluettelosta tekstissä olevan lähdeviittausmerkinnän perusteella.
Peruskaava merkinnälle on: Sukunimi, Etunimi Julkaisuvuosi. Teoksen nimi. Painos. Kustantajan kotipaikka: Kustantaja.
Merkinnän alkuosa (teoksen nimeen saakka) on aina sama, mutta loppuosa on erilainen esimerkiksi sähköisissä lähteissä ja toimitetuissa teoksissa sekä joissain muissa lähdetyypeissä.
Lähteet merkitään luetteloon aakkosjärjestyksessä. Jos samalta tekijältä on teoksia eri vuosilta, ne merkitään ikäjärjestykseen, vanhin ensimmäiseksi. Jos samalta tekijältä on lähdeluettelossa useita teoksia samalta vuodelta, vuosiluvun perään laitetaan pikkuaakkonen erotusmerkiksi. Nämä teokset aakkostetaan teoksen nimen ensimmäisen kirjaimen mukaan.
Yllä olevat lähteet ovat lähdemerkintöinä:
Mikäli kaksi sukunimeltään samaa henkilöä on kirjoittanut samana vuonna teoksen, lähdeviittauksessa heidät erotetaan toisistaan etunimen ensimmäisellä kirjaimella: (Liimatainen A. 2017) ja (Liimatainen S. 2017). Mikäli etunimetkin sattuisivat alkamaan samalla kirjaimella, lisätään toisen etunimen ensimmäiinen kirjain, mikäli se on tiedossa. (Hakala J. 2018) ja (Hakala J. T. 2018). Missään muissa tapauksissa etunimien ensimmäisiä kirjaimia tai sen osia ei kirjoiteta lähdeviittaukseen.
Käytetyistä lähteistä tarvitaan seuraavia tietoja lähdeluetteloa varten:
Vinkki: kun löydät jotain mielenkiintoista lainattavaa jostain lähteestä, kirjoita lähteen tarkat lähdeluettelotiedot heti kokonaisuudessaan ylös. Muista myös kirjoittaa ylös, miltä sivulta lainaus on peräisin. Näin säästät paljon aikaa ja vaivaa siinä vaiheessa, kun koostat lähdeviitteitä ja -luetteloa lopulliseen tekstiin.
Tee alustava lähdeluettelo jo alkuvaiheessa. Näin hahmotat, millaisen kokonaisuuden lähteesi muodostavat.