Lähteiden monipuolinen käyttäminen ja lähdeviitteiden huolellinen merkitseminen ovat edellytyksiä tietoperustaisen tekstin uskottavuudelle. Lähteitä hyödynnettäessä ei ole tarkoitus siteerata niitä sanasta sanaan. Lähteestä otetaan olennaiset asiat soveltaen niitä omaan aiheeseen. Tämä pätee myös vieraskielisiin lähteisiin, joita ei ole tarkoitus suomentaa sanatarkasti. Tekstiin ei pidä kirjoittaa mitään, mitä tekijä itse ei ole täysin ymmärtänyt ja sisäistänyt. Käytä alkuperäisiä ja luotettavaksi tiedettyjä lähteitä. Tarkista erityisesti internet-lähteiden luotettavuus. Apua lähdekritiikkiin saat tältä sivulta.
Nyrkkisääntö: lukijan pitää voida yksiselitteisesti erottaa, mikä tekstissä on kirjoittajan omaa panosta, mikä muualta saatua ainesta.
Lähdeviitteen tärkein tarkoitus on kertoa lukijalle, kenen tekstiä tai ajatuksia lainataan tai referoidaan, ja mistä kirjoittaja on ammentanut tietoja käsittelemästään asiasta. Hänen tulee myös voida tarkistaa tiedon oikeellisuus alkuperäisestä lähteestä. Näin hän voi halutessaan perehtyä aihepiiriin lähteiden perusteella laajemminkin.
Lähdeviitteiden avulla annetaan kunnia tekstin asiasisällöstä sille taholle, jolle se kuuluu. Tekijänoikeudet suojaavat julkaistuja teoksia ja niiden rikkomisesta (plagioinnista) seuraa rangaistus tai vähintäänkin ikäviä tilanteita. Toisen henkilön tuottamaa tietoa voi kuitenkin käyttää, kunhan sen alkuperä on ilmoitettu asianmukaisesti.
Eri tutkimus- ja oppilaitosten lähdeviittausten yksityiskohdat vaihtelevat, mutta niiden perusperiaatteet ovat aina samat. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa noudatetaan kaikissa tapauksissa tämän sivuston antamien ohjeiden mukaista käytäntöä.
Kun lainataan paljon lähteitä, tekstin eheys saattaa helposti kärsiä. Sitä rikkovat sekä lähdeviittausmerkinnät että eri lähteiden tyyli, joka helposti kantautuu mukaan tekstiin. Siksi onkin tärkeää tarkastella tekstin sujuvuutta ja muotoilla se omin sanoin sellaiseksi, että tekstin rytmi ja sisältö etenevät katkeamatta.
Alla olevassa esimerkissä mustalla kirjoitetut sisällöt ovat peräisin lähteestä. Välissä on kirjoittajan omaa tekstiä, joka on merkitty sinisellä. Huomaa erityisesti, miten kirjoittaja on kiinnittänyt viimeisen virkkeen lähdeviittauksen yhteyteen käyttämällä se-pronominia, joka yhdistää virkkeiden sisällöt yhteen ja liittää ensimmäisen virkkeen alussa olevan viittauksen koskemaan myös viimeistä virkettä. Hän on myös selventänyt eroa lainatun tekstin ja itse tuotetun tekstin välillä käyttämällä me-pronominia. Jälkimmäinen viittaus on lyhennetty muotoon mt. Näin tehdään silloin, kun käytetään useamman kerran peräkkäin samaa lähdettä. Tästä ja muista lähdeviittaustekniikan yksityiskohdista voit lukea lisää seuraavilta välilehdiltä.
Lähdeviittaustyylit
Lähdeviitteiden merkitsemistapoja on kolme erilaista:
Humakissa käytetään ensisijaisesti tekstiviitteitä, ja tämä ohjeistus on laadittu tekstiviitemerkintöjä varten. Samaa käytäntöä noudatetaan läpi koko tekstin, eikä sitä voi vaihtaa kesken kaiken. Jos tekstissä käytetään viitteiden merkitsemiseen tekstiviitejärjestelmää, ei se estä käyttämästä vaikkapa alaviitteitä leipätekstistä erottuvien tarkennusten tekemiseen tai tarvittavien lisätietojen esittämiseen.
Joissakin poikkeustapauksissa, jos julkaisun toimittaja on siitä antanut ohjeen tai opinnäytetyötä ohjaava opettaja luvan, voi käyttää myös ala- tai loppuviitejärjestelmää. Tällaisena poikkeuksena voisi olla vaikkapa sellainen opinnäytetyö, jossa käytetään poikkeuksellisen paljon asiakirjalähteitä. Tällöin tekstiviitteistä voisi tulla niin pitkiä, että ne haittaisivat olennaisesti tekstin luettavuutta.
Lähdeviittausta tarvitaan aina, kun käytetään tai muokataan sellaista tietosisältöä, joka on peräisin jostakin tietystä lähteestä. Yleisenä käytäntönä kuitenkin on, että ns. yleistiedon käyttöön ei välttämättä tarvita erikseen mainittua lähdettä. Jos kirjoitetaan: ”Suomi on tasavalta” tai ”aurinko laskee länteen”, voidaan tämän tasoisia asioita pitää yleistietona, eikä viitettä tarvita.
Sen sijaan, jos teksti sisältää jonkin yleistietoa luonnehtivan tai tarkentavan määrittelyn, voidaan lähdeviitettä tarvita. Jos kirjoitetaan: ”Suomi on tasavalta, mutta viime aikoina on käyty julkista keskustelua poliittisten osallistumismahdollisuuksien kaventumisesta”, tarvittaisiin ainakin yksi viite lähteeseen, jossa tätä keskustelua on käyty.
Aina rajankäynti lähdeviitteen tarpeellisuudesta ei ole yksiselitteinen. Näissä tapauksissa kannattaa harkita asiaa yhdessä opettajan, kokeneen kirjoittajan tai mahdollisen tekstin toimittajan tai julkaisijan kanssa. Vain harvoin teksti kuitenkaan sisältää liikaa lähdeviitemerkintöjä.
Periaatteena on, että lähdemerkintöjä käytetään kaikissa tietoperustaisissa teksteissä ja muissa julkaisuissa. Lähteiden merkitseminen on erityisen tärkeää opinnäytetöissä, esseissä, raporteissa ja julkaistavissa artikkeleissa, mutta myös erilaiset esitykset, yhteenvedot ja jopa kommentoivat viestit on monesti syytä varustaa viitemerkinnöillä.
Eri tarkoituksia varten lähteet on mahdollista merkitä hiukan eri tavoin. Esimerkiksi opinnäytetöissä lähdeviitteet on merkittävä yksityiskohtaisesti, mutta vaikkapa puheenvuoron tukena käytettävissä diaesityksissä riittää yleisempi viittaustapa. Usein julkaisun toimittaja, tilaisuuden järjestäjä tai opettaja antaa tarkempia ohjeita lähteiden merkitsemisestä kussakin tilanteessa.