Perusperiaate erilaisiin lähteisiin viitattaessa on se, että lukijalle tulee antaa systemaattisessa muodossa riittävästi tietoa, jotta tämä pystyy halutessaan etsimään alkuperäisen lähteen käsiinsä.
Alla on tarkempia ohjeita erilaisiin lähdetyyppeihin.
Jos kyse on yksittäisen tekijän painetusta teoksesta, lähdeluettelomerkinnän järjestys on: Sukunimi, Etunimi vuosi. Teoksen otsikko. mahdollisen suomentajan nimi, monesko painos on kyseessä (mikäli tämä on ilmaistu) ja lopuksi kustantajan/julkaisijan kotipaikka ja kustantajan nimi.
Jos kyse on useamman tekijän yhdessä tekemästä teoksesta, nimien väliin sijoitetaan &-merkit. Huomaa kuitenkin olla tarkka siitä, onko teos tekijöiden kirjoittama vai toimittama. Mikäli tekijöiden nimen perässä lukee sana (toim.) tai heidät on muuten mainittu teoksen toimittajina teoksen nimiösivulla, kyse on kokoomateoksesta ja siihen viitataan eri tavalla (ks. välilehti Artikkeli toimitetussa teoksessa).
Huomaa, että julkaisija/kustantaja ja painopaikka ovat eri asioita, esimerkiksi helsinkiläinen kustantaja saattaa painaa teoksensa Virossa. Viimeiseksi laitetaan nimenomaan kustantajan kotipaikka ja kustantajan nimi. EI siis painopaikkaa ja painajan nimeä.
Jos kirjan nimessä on kaksi otsikkotasoa, niiden väliin laitetaan piste.
E-kirjat voivat olla monenlaisia formaatteja. Yhteistä niille on se, että ne, erotukseksi nettisivuista, muodostavat loogisen, lyhyttä sivua pidemmän kokonaisuuden. Tyypillisimmillään E-kirja on rakennettu sellaiseksi, että se toimii erityisen hyvin sähköisellä päätelaitteella luettaessa. Mutta myös verkkojulkaisut ovat e-kirjoja, vaikka niiden formaatti voi olla identtinen painetun teoksen kanssa. Näin siis esim. pdf-muodossa Theseus-julkaisuarkistossa julkaistu opinnäytetyö on e-kirja. E-kirjoihin merkitään periaatteessa samat tiedot kuin painettuihin kirjoihin, mutta lisätään myös linkki ja viitattu+päivämäärä. E-kirja tai verkkojulkaisu voi luonnollisestikin olla myös sarja- tai kausijulkaisu. Silloin sen merkintätavassa on otettava huomioon myös niiden ominaispiirteet.
HUOM: Mikäli verkkojulkaisu on tallennettu pysyvään osoitteeseen johonkin arkistoon, lähdeluetteloon merkitään pysyvä osoite, ei tilapäistä hakuotsikkoa, joka ilmestyy selaimen otsikkoriville teosta haettaessa. Pysyviä osoitteita ovat esim. URN- ja DOI-alkuiset osoitteet.
Jos e-kirjoissa ei ole sivunumerointia, kerrotaan tekstiviittauksessa se luku ja kappale, johon lainaus sijoittuu – joko numero tai otsikkoteksti.
Jos kirjan sivut on numeroitu:
Jos sivuja ei ole numeroitu, viitataan e-kirjan lukujen numeroilla tai nimillä.
Äänikirjat merkitään lähteiksi samalla tavalla kuin muutkin julkaisut, mutta lähdeviittauksessa sivunumerojen sijaan käytetään aikamäärettä, jonka sisällä viitattu asia sijaitsee: (Jonkman 2019, 1:45:06–1:46:08).
Mikäli kyseessä on e-kirja tai äänikirja, tämä tieto mainitaan lähdeluettelossa. Jos e-kirjassa on kyse kirjan muotoisesta teoksesta, jolle on annettu julkaisuvuosi, mainitaan julkaisuajankohta. Mikäli formaatti on jotain muuta, käytetään selaimen osoiteriville tulevaa osoitetta:
Kokoomateoksiksi tai toimitetuiksi teoksiksi sanotaan teoksia, joiden eri luvuilla on eri kirjoittajia. Sellaisessa tapauksessa kirjalla on useiimmiten yksi tai useampia toimittajia. Toimittajien nimet mainitaan usein teoksen kannessa ja nimiösivulla ja artikkelien kirjoittajat sisällysluettelossa ja kyseisen artikkelin kohdalla. Toimittaja ei aina ole henkilö, se voi olla myös instituutio.
Kokoomateoksesta tehdyssä lähdeviittauksessa viitataan juuri siihen kirjoittajaan, kenen ajatuksia lainataan sekä sivuun tai sivuihin, joilta kyseinen asia löytyy. Tekijäksi merkitään siis artikkelin kirjoittaja, ei koko teoksen toimittaja. Alla olevissa esimerkeissä kokoomateoksen varsinainen nimi ja toimittajat on merkitty punaisella.
Lähdeviittauksessa:
Lähdeluettelomerkinnässä:
Lähdeluetteloon merkitään lähdeviitettä vastaava tekijän nimi, vuosiluku, artikkelin nimi, teoksen toimittajat ja teoksen nimi, kustantajan tiedot ja kyseisen artikkelin sivunumerot. Huomaa, että teoksen toimittajat mainitaan järjestyksessä Etunimi Sukunimi.
Loppuun tulee lisäksi maininta siitä, millä sivuilla artikkeli kokoomateoksessa sijaitsee. HUOM: Merkitään siis koko artikkelin pituus, ei ainoastaan niitä sivuja, joista tekstiä on lainattu. Sivunumeroita erottaa ajatusviiva, joka on kiinni molemmista päistään numeroissa.
Viittauksessa:
Kausijulkaisut (esimerkiksi eri tutkimuslaitosten sarjajulkaisut) ja lehdet ovat yksi toimitettujen teosten lajityyppi. Kausijulkaisu tai lehti on niissä ottanut toimittajan roolin.
Joskus tosin julkaisusarjan numero voi koostua myös vain yhden tekijän tekstistä. Tällaisia ovat tyypillisesti esimerkiksi väitöskirjat, jotka ilmestyvät jonkun yliopiston sarjassa. Alla olevissa esimerkeissä sarjojen tai lehtien nimet ja järjestysnumerot on merkitty punaisella.
Viittauksessa:
Kausijulkaisuista ja lehdistä poimitut lähteet merkitään lähdeluetteloon sijoittamalla ensin tekijän nimi, vuosiluku, artikkelin nimi, julkaisun nimi, julkaisun vuosikerran (ja mahdollisen volyymin) numero, julkaisun numero ja sivut, joilta artikkeli löytyy. Kustantajan nimeä ja paikkakuntaa ei mainita, koska ne voivat vaihtua, mutta nimi pysyy. Sarjajulkaisun nimi kertoo usein jo kustantajan (esim. tutkimuslaitoksen nimi), joten sitäkään ei siksi tarvita.
Lehtien osalta on selvyyden vuoksi joskus on paikallaan mainita myös artikkelin laatu, eli esim. pääkirjoitus, mielipidekirjoitus, sen-ja-sen henkilön haastattelu, kolumni, jne.
Viittauksessa:
Viittauksessa:
Virallisiin asiakirjoihin viitataan aineiston tuottaneen instituution nimellä. Asiakirjojen joukkoon kuuluu esimerkiksi pöytäkirjat, talousarviot, toimintakertomukset ja -suunnitelmat, tiedotteet, yms.
Viittaus tekstissä:
Lähdeluetteloon merkitään asiakirjojen tarkka nimi ja mahdolliset tunnistenumerot sellaisena kuin asiakirjan julkaisija on ne ilmaissut dokumentin yhteydessä.
Yhdistysten osalta esimerkiksi pöytäkirjat ovat yhdistyksen nimissä tehtyjä, vaikka niillä on henkilönimet allekirjoittajina. Tästä syystä niihin viitataan yhdistyksen, ei allekirjoittajan nimellä.
Julkishallinnolliset asiakirjat ovat julkisia ja julkaistuja jollain foorumilla. Yhdistysten tai yritysten dokumentit sen sijaan eivät välttämättä sitä ole. Vaikka ne olisivatkin yhdistyksen tiedossa ja periaatetasolla julksia myös muille kuin yhdistysten jäsenille, ne eivät ole julkaistuja sanan varsinaisessa mielessä. Tästä syystä tällaisten dokumenttien lähdeluettelomerkintöjen perään kirjoitetaan sanat: Ei julkaistu. Mikäli ne kuitenkin on julkaistu kaikille avoimella foorumilla netissä, ne ovat julkaistuja. Tuolloin ei julkaistu -maininta jätetään pois. Sen tilalle laitetaan päivämäärä, jolloin se on itse luettu netistä ja nettisivun osoite kokonaisuudessaan.
Tyypillisiä lähteitä, joilla ei ole nimettyä tekijää, ovat lait ja asetukset. Vaikka lait syntyvätkin tietyn prosessin kautta ja niiden muotoillut taho on identifoitiavissa, ja vaikka ne allekirjoittaa istuva presidentti, näitä ei nimetä tekijöiksi. Niiden yhteydessä ei myöskään mainita sitä kanavaa, josta ne on luettu. Lähdeluetteloon ei siis laiteta Finlex- tai Edilex-osoitetta tai lakikirjan painostietoja. Lähtokohtana on, että lait ja asetukset ovat kaikkialla saman muotoisia, jolloin niiden konkreettista sijaintitietoa ei tarvitse mainita.
Lakeihin ja asetuksiin viitataan kyseisen säädöksen nimellä ja asetusnumerolla sekä vuosiluvulla, jotka löytyvät helposti Finlex-tietokannasta. Vanhemmissa laeissa vuosiluku on kirjoitettu päiväysmuodossa ja asetusnumero on ilmoitettu sen jälkeen. Esimerkiksi Ammattikorkeakoululain yhteydessä tiedot ovat 14.11.2014/932. Lähdeviittausta ja lähdeluetteloa varten ne täytyy kääntää toiseen järjestykseen ja poistaa päivämäärätieto.
Lait merkitään lähdeluetteloon samoilla ensimmäisillä sanoilla kuin tekstin lähdeviitteessäkin.
Jos tekstissä viitataan lain tiettyyn pykälään se merkitään mukaan viitteeseen
Muita tyypillisiä lähteitä, joissa henkilötekijää ei välttämättä tiedetä, ovat esimerkiksi jotkut esitteet, flyerit ja muut pienpainatteet, julisteet, tarrat ja muut sen kaltaiset materiaalit. Näistäkin kannattaa kuitenkin aina etsiä tekijää. Usein esimerkiksi esitteen tekijätaho mainitaan jossain taitollisesti melko näkymättömässä kohdassa, esimerkiksi takasivulla tai esitteen reunassa pienellä kirjoitettuna. Julisteita, vaikka ne ovatkin julkisesti nähtävillä, ei ole kuitenkaan virallisesti julkaistu julkaisun muodossa, joten niiden perään laitetaan sanat "ei julkaistu".
Lähdeviittauksessa:
Tekoälyyn viitattaessa on tärkeää mainita tekoälyohjelman nimi ja sen käyttöversio sekä päivä, jona sitä on käytetty. Mukaan tulee myös linkki. Jokainen tekoälyhaku on yksilöllinen, mutta koska niihin ei synny yksilöivää linkkiä, jota lukija voisi myöhemmin hyödyntää, ei ole tarpeen lisätä tarkenteita a, b, c jne, vaan viitataan samaan lähteeseen niin kauan kuin versio säilyy samana.
Lähdeviittauksessa:
Kun tekoäly mainitsee lähteitä, on varmistettava, että ne todellisuudessa ovat olemassa. On myös lähtökohtaisesti etsittävä tekoälyn viittaamat sisällöt näistä alkuperäislähteistä ja viitattava suoraan niihin. Mikäli näin ei perustellusta syystä voi tehdä, toimitaan kuten toissijaiseen lähteeseen viitattaessa.
Tutustu huolellisesti opinnäytetyöoppaassa olevaan ohjeeseen siitä, miten tekoälyn hyödyntäminen tekstin tuottamisessa tulee tuoda esiin.
Kaikkia lähdemateriaaliksi soveltuvia teoksia ei ole välttämättä virallisesti julkaistu millään foorumilla. Kirjan ja lehden perinteinen muoto ei välttämättä takaa sitä, että kyseessä on julkaisu. Tekstin tai kuvan julkisesti esillä oleminenkaan ei välttämättä tarkoita, että teos olisi julkaistu siinä mielessä kuin mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitetaan.
Tarkista, löydätkö kirjasta tai lehdestä ISSN- tai ISBN-numeron. Mikäli niillä on jompi kumpi numero, ne on julkaistu. Yleensä numerosarja löytyy nimiölehdeltä, mikäli kyseessä on kirja, tai lehden toimitustiedot-laatikosta, mikäli kyseessä on lehti. ISSN-numero tarkoittaa, että kyseessä on sarjajulkaisu (ilmestyy saman nimisenä usean numeron verran) ja ISBN-numero puolestaan tarkoittaa, että kyseessä on yksittäisteos. Joskus joku teos voi olla molempia - sekä osa sarjaa että yksittäisteos. Tällaisia ovat usein esim. yliopistojen julkaisusarjoissa julkaistut väitöskirjat. Tällöin sitä voi ajatella kumpana hyvänsä.
Sähköisten lähteiden osalta kaikki se, mikä on julkisesti kaikkien saatavilla netissä, on julkaistu. Esimerkiksi Twitter-viesti on julkinen, mutta kirjautumisen ja salasanat vaativa tai jäseneksi kutsumiseen perustuva, suljettu keskustelufoorumi ei sitä ole.
Se, onko lähde julkaistu vai ei, ei sinänsä määrittele sen arvoa. Molemmat voivat olla arvokkaita lähteitä. Koska lähdeluettelon tarkoitus on johdattaa lukija mahdollisimman tarkasti lähteen äärelle, on kuitenkin paikallaan mainita, mikäli joku lähde ei ole julkisesti saatavissa. Tällöin lukija ei lähde etsimään sitä mistään julkisista arkistoista, kirjastoista tai netin kaikille avoimilta sivuilta. Julkaisemattomien lähteiden lähdeluettelomerkintöjen perään kirjoitetaan sanat: "Ei julkaistu".
Julkishallinnolliset asiakirjat ovat julkisia ja julkaistuja jollain foorumilla. Yhdistysten tai yritysten dokumentit sen sijaan eivät välttämättä sitä ole. Vaikka ne olisivatkin yhdistyksen tiedossa ja periaatetasolla julksia myös muille kuin yhdistysten jäsenille, ne eivät ole julkaistuja sanan varsinaisessa mielessä.
Myös monet yritysten ja yhteisöjen henkilöstölle suunnatut oppaat ovat yleensä julkaisemattomia.
Tyypiillisiä lähdeaineistoja ovat myös erilaiset raportit, joita esimerkiksi hankkeet ja työyhteisöt tuottavat toiminnastaan. Joskus raportit on julkaistu, mutta suuri osa on julkaisemattomia.
Erilaiset kirjautumista vaativat sivustot ja keskustelufoorumit, jotka vaativat jäsenenä olemisen tai muun tunnistautumisen (esim. intranet-ympäristöt), eivät ole julkisia. Alla olevassa (kuvitteellisessa) esimerkissä Virtuaalinuokkari on nuorten (jäseneksi rekisteröitymistä edellyttävä) keskustelufoorumi, jossa on Pulinaboxi-niminen chattiympäristö. Lähteenä on käytetty siellä 14.8.2019 käytyjä keskusteluja.
Julkaisemattomia tietoja lähteenä käytettäessä on oltava erityisen huolellinen sen suhteen, ettei riko julkaisemattoman lähteen suojaa ilman, että ne tahot, joiden tietoja käytetään, ovat asiasta tietoisia ja ovat antaneet siihen suostumuksensa. Jos esimerkiksi käyttää ei-julkisen keskustelufoorumin materiaalia lähteenään, on keskustelufoorumin jäsenten tiedettävä asiasta.
Tarkista aina julkaisemattomien asiakirjojen tekijöiltä tai haltijiolta, onko niissä oleva tieto mahdollisesti luottamuksellista tai salassapidettävää ja toimi sen mukaisesti.
Nettisivut ovat usein tärkeitä lähteitä, mutta lähdemerkintöjen tekemistä vaikeuttaa se, että niissä on niin paljon erilaista sirpaleista informaatiota ja niiden taitto voi heikentää yhteen liittyvien asioiden hahmottumista.
Nettisivuillakin ensisijaisesti etsitään tekstin (voi olla myös kuva, video tms.) tuottanutta tahoa. Mikäli tekstin välittömässä yhteydessä mainitaan henkilö, joka tekstin on tuottanut, käytetään hänen nimeään. Mikäli nimen suhde tekstiin on epäselvä (se sijaitsee kauempana tekstistä, esimerkiksi alakehyksessä), sitä ei tule käyttää. Jos lainattavaan kohtaan on mahdoton yhdistää henkilötekijää, tekijäksi merkitään verkkosivuston omistava instituutio. Toisinaan instituution nimeäkään ei ole löydettävissä. Kyse voi olla vaikkapa useiden toimijoiden verkostosta, joka on tuottanut sivun yhdessä ja se ikään kuin on organisaatioista irrallinen. Silloin käytetään nettisivun nimeä, esimerkiksi (Verneri.net 2019).
Nettisivulähteisiin ei välttämättä ole yhdistettävissä mitään selkeää päivämäärää, jolloin sivun varsinainen tekstisisältö on julkaistu. Nettisivuston marginaaleissa voi tosin olla erilaisia vuosilukuja, mutta ne eivät välttämättä liity suoraan tekstisisältöön, jolloin niitä ei tule käyttää. Ainoastaan sellaisia vuosilukuja voi käyttää, joiden suhde lainattavaan materiaaliin on välitön ja kiistaton. Tällainen voi olla esimerkiksi uutisartikkelin tai blogikirjoituksen päivämäärätieto. Jos vuosilukua ei ole saatavilla, lähdeviittauksessa käytetään kuluvan vuoden vuosilukua.
Jokainen erillinen nettisivu on oma lähteensä. Eli kun esimerkiksi klikkaat itsesi pääsivulta jollekin toiselle sivulle, se vie sinut toiseen lähteeseen. On tärkeää, että lähteet erotellaan, sillä esimerkiksi pelkälle Humakin pääsivulle viittaava lähde ei auta löytämään jollekin alasivulle sijoitettua tietoa.
Nyrkkisääntö: kun osoiterivillä osoite muuttuu hiemankin, myös lähde muuttuu.
Tilastokeskus 2019b. Eduskuntavaaleissa 2019 valituista 41,5 prosenttia uusia edustajia. Viitattu 6.9.2019. https://www.stat.fi/til/evaa/2019/01/evaa_2019_01_2019-04-29_tie_001_fi.html
On tärkeää, että lähdeluettelo vie perille suoraan lähteeseen. Siksi verkkosivun http-osoite laitetaan näkyviin kokonaisuudessaan, olipa se kuinka pitkä hyvänsä. Sitä ennen kirjoitetaan päivämäärä, jolloin teos on luettu verkosta. Tämä tehdään siitä syystä, että verkossa olevat lähteet voivat hävitä tai niitä voidaan siirrellä, jolloin osoite ei enää välttämättä vie myöhemmin perille. Viitattu-merkintä päivämäärineen on kirjoittajan tae siitä, että lähde oli ainakin tuolloin vielä nähtävissä verkossa.
Lähdeluettelossa lähteen otsikkona käytetään sitä otsikkoa, joka liittyy väliittömästi tekstin sisältöön. Toisinaan se voi olla hyvin yleistäkin muotoa, esimerkiksi "Yleistä" tai "Tietoa yhdistyksestä", jne. Pääasia on, että se on kyseisen selausnäkymän otsikko, ei sivuston nimi, tms.
Joskus voi olla paikallaan lisätä lähdeluetteloon tieto siitä, minkä tyyppinen tieto on kyseessä ja myös tarkentava päivämäärä, milloin se on annettu. Esimerkiksi tiedotteiden, uutisointien, blogikirjoitusten yms. kohdalla on suositeltavaa tehdä näin.
Edellisissä esimerkeissä mainittujen lähteiden lähdeviittaukset:
Videomuotoinen mainos:
Lehtimainonta:
Ulkomainos:
Viittauksessa:
Suullisiksi tiedonannoiksi kutsutaan sitä tietoa, joka saadaan joltakulta henkilöltä henkilökohtaisesti. Myös puhelinkeskustelut kuuluvat tähän kategoriaan. Suullisen tiedonannon erottaa haastattelusta se, että suullinen tiedonanto on tyypillisesti lyhyt tilanne, joka ei sisällä haastattelulle ominaista rakennetta, jossa haaastattelija kysyy ennalta valmistelemansa kysymyslistan mukaisia asioita haastateltavalta.
Suullisia tiedonantoja eivät siis ole haastattelut eivätkä myöskään luennot, paneelikeskustelut tms. tilaisuudet, jossa joku puhuu suuremmalle yleisölle.
On erittäin tärkeää, että suullisen tiedonannon antaja tietää, mihin tietoa tullaan käyttämään ja antaa siihen suostumuksensa. Joskus tiedon mahdollista käyttötarkoitusta ei voi tietää ennakolta, jolloin sitä ei voi kertoa etukäteen. Luvan tiedon käyttöön voi aina varmistaa jälkikäteen tiedon antajalta.
Suullisista tiedonannoista kerrotaan tietolähteen nimi, aika, aihe ja paikka.
Joskus lähdekirjallisuudessa voi näkyä merkintää pers. comm. Humakissa kuitenkin käytetään suomenkielisiä merkintöjä.
Lähdeviittauksessa:
Arvokasta uutta tietoa voi saada myös esimerkiksi otsikossa mainituista asiantuntijapuheenvuoroista. Niihin viitataan puhujan nimellä, sen jälkeen tulee vuosi ja puheenvuoron otsikko (tilaisuuden ohjelmatiedoissa mainittu) sekä tilaisuus, jossa esitys on pidetty ja sen päivämäärä ja paikkakunta.
Mikäli lähteenä käytettävä puheenvuoro on taltioitu, siihen viitataan edelleen samalla periaatteella kuin suoraankin kuultuun puheeseen, eli ensin mainitaan henkilön nimi ja sen jälkeen yhteys sekä puheenaiheeseen että taltiointiin. Mikäli tallenne on pitkä ja koostuu useista puheenvuoroista, voidaan laittaa tarkenteeksi myös se taltioinnin kohta, jossa sanottu asia tarkalleen on.
Lähdeviittauksessa:
Lähdeviittauksiin haastattelut merkitään samalla tavalla kuin muutkin lähteet: (Koivumäki 2015).
Mikäli kysymyksessä on käännösteos, on mainittava suomentajan nimi. Kääntäjän nimi on erityisen tärkeää suurten monografioiden ja kaunokirjallisten teosten kanssa.
Jos viitataan suomentajan (tai jonkun muun kirjoittajan kirjoittamaan) johdantotekstiin tai esipuheeseen monografiassa, sitä käsitellään erillistekstinä kuten artikkelia kokoomateoksessa. Viittaus tuolloin kirjoittajan mukaan.
Viittauksen vakuuttavuutta lisää, jos sama asia löytyy useammasta eri lähteestä. Monen lähteen viitteessä kirjoittajien nimet tulevat peräkkäin ajalliseen järjestykseen samojen sulkeiden sisään. Lähteitä erottamaan käytetään puolipistettä. HUOM: alla olevassa esimerkissä Adams Becker on yhden henkilön sukunimi, vaikka onkin kirjoitettu ilman väliviivaa.
Viitteet voi yhdistää samaan viittaukseen ainoastaan silloin, kun kaikki lähteet ovat samaa mieltä kaikesta siitä asiasta, johon viittaus kohdistuu.
Mikäli kaikki kirjoittajat eivät ole samaa mieltä tai on muuten tarpeen kohdistaa joku lähde koskemaan tarkemmin vain tiettyä kohtaa, viittaus sijoitetaan suoraan sen yhteyteen, jopa keskelle virkettä, jos se on tarpeen.
Mikäli kirjoittaja on sama, mutta julkaisu vaihtuu, kirjoittajaa ei tarvitse mainita kuin alussa. Vuodet ja sivunumerot erotellaan puolipisteillä ja pilkuilla.
Opinnäytetöihin viitattaessa lähdeluettelossa kerrotaan tekijän, vuosiluvun ja työn nimen lisäksi myös se, missä se on tehty ja millaisesta opinnäytteestä on kysymys. Jos opinnäyte on saatavissa avoimissa sähköisissä tietokannoissa (kuten nykyään useimmat ovat), laitetaan lisäksi URN-osoite ja viittauspäivämäärä.
Opinnäytteistä mainitaan, minkä asteisesta työstä on kysymys. Ammattikorkeakoulujen osalta erotuksena amk-opinnäytetyön ja yamk-opinnäytetyön välillä on se, että yamk-opinnäytetöihin lisätään sulkuihin sijoitettu kirjainyhdistelmä (YAMK) sanan Opinnäytetyö perään.
Myös videoihin, podcasteihin ja muuhun digitaaliseen materiaalin viitattessa käytetään samaa periaatetta kuin muissa lähteissä: tärkeintä on osoittaa tekijä tai taho, joka on vastuussa sisällöstä. Se merkitään lähteeseen aina ensimmäisenä. Joskus on hankalaa hahmottaa, mitä tekijyyttä tarkoitetaan - teos voi olla yhtä painava sekä sisällöllisesti että taiteellisena tuotoksena, esim. videona tai lyhytelokuvana.
Olennaista onkin sen hahmottaminen, mihin itse asiassa viitataan. Jos viitataan esimerkiksi videolla esiintyvän asiantuntijan sanomisiin, silloin viitataan suoraan häneen. Videoformaatti ohjaajineen ja kuvaajineen on tässä yhteydessä vain formaatti, jonka kautta tieto on saatavissa. Lähdeviittaukseen laitetaan tekijän ja hänen esityksensä/teoksensa otsikon lisäksi myös sen tuottanut ja julkaissut taho. Se voi olla esim. tilaisuuden järjestäjänyt ja taltioinut taho tai yritys.
Kun viitataan esitykseen itseensä teoksena, tieto tekijyydestä löytyy yleensä viimeistään lopputeksteistä. Tekijöitä voi olla monta, mutta yleensä joku taho tai henkilö on merkitty tekijänoikeuksien haltijaksi. Tätä tietoa on luontevaa käyttää tekijätahona. Joskus tekijänoikeuksienkaan haltijaa tai tuotanto-organisaatiota ei ole merkitty, jolloin voidaan käyttää esimerkiksi keskeisten sisällöstä (käsikirjoitus) ja muodosta (ohjaus, kuvaus, jne) vastaavien nimiä.
Edellisten esimerkkien viittaukset tekstissä:
HUOM: Mikäli tallenne on pidempi kuin pari minuuttia, laitetaan viittaukseen myös aikamääre, mistä kohtaa teosta viitattu asia on peräisin. Eli esim: (Onaheim 2015, 3:13-4:11).
Sähköposteja voi käyttää lähteenä. Niiden käytössä on kuitenkin muistettava, että ne ovat yksityisiä dokumentteja, joita ei voi ilman osapuolten lupaa käyttää lähteenä. Kannattaa siis jo sähköpostia lähettäessä informoida vastaanottajaa, että viestin sisältöä tultaisiin mahdollisesti käyttämään lähteenä tai aineistona tutkimuksessa ja/tai julkaisussa. Mikäli tätä ei ole tehty etukäteen, luvan voi kysyä jälkikäteen.
Sähköpostin lähdeviittauksessa lähteen otsikoksi tulee sähköpostiviestin otsikko juuri sellaisena kuin se on kirjoitettu. Tämäkin kannattaa siis jo etukäteen miettiä sellaiseksi, että se on informatiivinen ja selkeä. Lähdeviittaukseen merkitään päivämäärän lisäksi myös viestin saajan osoite. Tämä kertoo viestin kulkemisen tavasta ja on myös vakuutus viestin aitoudesta.
Lähdeviittauksessa merkitään ainoastaan sukunimi ja vuosi:
Twitter-viesti on tarkoitettu julkiseksi, joten sitä voi käyttää ilman luvan kysymistä. Sen sijaan sellaisten foorumeiden, joilla on rajattu lukijapiiri (jäsenyys perustuu kutsumiseen tai jäseneksi pyrkimiseen) tarjoamaa tietoa ei voi eettisesti käyttää lähteenä ilman asianomaisten lupaa. Sama koskee myös Whatsapp-viestejä, tekstiviestejä jne. - käytännösä mitä tahansa sellaista viestiä, joka on lähetetty luottamuksellisesti ja ei-julkisesti. Muista siis pyytää keskustelu- ja viestikumppaneiltasi lupa viestien käyttöön!
Teknisesti tällaiset viestit noudattavat samaa periaatetta kuin muutkin lähteet. Koska somessa viestintä on nopeaa, ja viestitulva on valtava, oikean lähteen löydettävyyden vuoksi on hyvä laittaa päivämäärän perään myös kellonaika. Some- ja muussa pikaviestinnässä ei yleensä ole otsikoita, joten ne korvataan kirjoittamalla sen tilalle viestityyppi. Jos facebook-sivu on julkinen, sen perään merkitään viittauspäivämäärä ja linkki.
Lähdeviitteessä merkitään sukunimi ja vuosi
Kirjallisista lähteistä vuosiluku löytyy yleensä helposti tai vähintään pienen hakemisen jälkeen. Toisinaan sitä ei löydy, jolloin voidaan käyttää vuosiluvun sijaan mainintaa n.d. (no date). Se korvaa vuosiluvun sekä lähdeviittauksessa että lähdeluettelossa.
HUOM: Mikäli sähköisestä lähteestä (tyypillisimmin nettisivulta) ei käy ilmi, milloin se on kirjoitettu, käytetään vuosilukuna viittausvuotta. Nettisivuilla, tyypillisesti niiden alareunassa, saattaa olla vuosilukuja. Nämä eivät kuitenkaan viittaa välttämättä sisältöön vaan nettisivun graafiseen ilmeeseen. Siksi niihin kannattaa suhtautua kriittisesti ja kelpuuttaa sisältötekstin vuosiluvuksi ainoastaan sellaiset, jotka ovat saumattomasti ja kiistämättömästi tekstin yhteydessä.
Lähdeviitteenä tämä olisi:
Joissain lähteissä voi esiintyä n.d. -lyhenteen sijaan lyhenne s.a. Se on lyhenne latinankielisestä ilmaisusta sine anno, eli ilman vuotta. Humakissa kuitenkaan sitä ei käytetä.